P I C

 O B J E T

Universiteit van Amsterdam - Thèse de doctorat

Le sel de la démocratie. L'accès des minorités au pouvoir politique en France et aux Pays-Bas

Summary in English
The Salt of Democracy, Minority Access to Political Power in France and the Netherlands

The common denominator of recent discussions on national identity, the crisis of representation and the differences between cultures is the question of minority and democracy (how minorities function within a democratic system). The operative stereotypes of multiculturalism in the Netherlands or the French version of the melting pot are far from corresponding to any real and harmonious inclusion of minorities. Indeed, if women encounter tremendous difficulties in making a place for themselves in politics, one must ask what kind of strategies are constructed by and against the gay community and ethnic minorities engaged in similar struggles?
One might try to measure the extent to which a system is truly democratic by the ways in which it includes minorities. Some of our assumptions concerning minorities would then effectively be open to question and, in particular, our conceptions of participatory democracy beyond simply the right to vote. In this regard, feminist and queer writing may serve as a tool for deconstructing relations of power, while helping to work towards the successful emancipation of minorities, both sexual and ethnic (Chapter 1).
The many paradoxes left in the wake of the French revolution that continue to inform the national conception of alterity, play an important hand not only in shaping the role of women, but also in restrictions entailed in the security enforced at legislative and senatorial elections. In part, this explains the limited amount of attention paid to minorities in France at the structural level (Chapter 2).
On the other hand, the political tradition in the Netherlands, strongly influenced by a (sustained) period of sectarianism (verzuiling), is structurally (voting security methods, the principle of proportionality) as well as culturally (compartimentalism and multiculturalism) favourable to the integration of minorities into the political system (chapter 3).
On a closer examination of the representation of minorities in the Dutch National Assembly however, it becomes clear that minority access to the political system in the Netherlands is far from perfect. That the representation of minorities falls far short of the mark is evidenced by their dramatic absence from the National Assembly when compared with the Lower House (Tweede Kamer) where minorities are much more visible. Far too often minorities serve as a token presence of ethnicity or gender and in many cases may not be physically and politically present, although there are considerable differences among the various parties (Chapter 4).
Two studies, one on the legal rights of same sex couples (Chapter 5) and the other on the equality of Muslims (Chapter 6), form the basis of my analysis of whether or not minorities are adequately represented in parliament. In the Netherlands, a country known for its pragmatic particularism, the universal acceptance of same sex marriages may be contrasted, albeit paradoxically, with the PaCS in France, which is essentially a particularist measure in a country that thinks of itself as universalist. Religious pressure and political atavism (opposition left/right) in France may be the reverse of pragmatism and exemplary gay lobbying in the Netherlands.
The Muslim case is somewhat more predictable. In France, the major political and administrative blocks that have remained in place are due principally to colonial, cultural and political heritage coupled and partially to a reification of laicism. In the Netherlands the tradition of compartimentalism overrides strong cultural and political reservations towards Muslims, making for tolerance and access to certain forms of religious equality (mosques, head coverings, Islamic schools).
A number of essential points may be drawn from this study on minority access to political power: the importance of state neutrality (less weight given to one particular form of morality, religion or dominant ethnic culture), the utility of a voluntarist mode of inclusion (necessarily sensitive and temporally limited), and above all the importance of methods of inclusion. Methods or techniques for including minorities should not, however, be mistaken for attained goals. Well-intentioned ideas which are meant to be applied universally do not miraculously translate into the significant participation of minorities without the execution of viable inclusion techniques. Likewise, the success of strategies for including minorities does not depend merely on the good will of the majority at a given moment.
Translation: Joyce Goggin

Samenvatting in het Nederlands
Het zout van de democratie, de toegankelijkheid van de politieke macht voor minderheden in Frankrijk en in Nederland

Recente discussies over nationale identiteit, de kloof tussen politiek en burger en over cultuurverschillen hebben allemaal te maken met de rol van minderheden in de politiek. De clichébeelden van Nederland als een multiculturele samenleving en Frankrijk als smeltkroes van volken komen niet altijd, verre van dat, overeen met de werkelijkheid: minderheden nemen in beide landen niet altijd daadwerkelijk op een evenwichtige manier deel aan het politieke bedrijf. Als vrouwen al zoveel moeite hebben om zich een positie te verwerven in de politiek, welke strategieën moeten dan gevolgd worden om homoseksuelen en etnische minderheden een plaats te geven?
De mate waarin een systeem daadwerkelijk democratisch is, is onder meer af te meten aan de manier waarop minderheden vertegenwoordigd zijn. Sommige van onze zekerheden over minderheden kunnen ter discussie gesteld worden, vooral onze opvattingen over democratie, waarbij burgers inspraak kunnen uitoefenen op het beleid, wat verder gaat dan alleen een stem uitbrengen tijdens de verkiezingen. Hierbij kan literatuur uit feministische en queerstudies gebruikt worden om machtsverhoudingen bloot te leggen en te kijken hoe een geslaagde emancipatie van minderheden, seksueel of etnisch, eruit kan zien. (Hoofdstuk 1).
De tegenstrijdige invloed die de Franse revolutie heeft gehad op de opvatting van naties over verscheidenheid, in het bijzonder de positie van de vrouw, maar ook de beperkingen die het kiesstelsel met zich meebrengt als het gaat om parlements- en senaatsverkiezingen, verklaren gedeeltelijk de beperkte positie die minderheden structureel innemen in de Franse politiek (Hoofdstuk 2).
De Nederlandse politieke traditie, die sterk beïnvloed is door de verzuiling, leent zich daarentegen uitstekend voor de integratie van minderheden in het politieke systeem; zowel structureel (kiesstelsel, principe van evenredige vertegenwoordiging) als cultureel (verzuiling, gevolgd door multiculturele samenleving) (Hoofdstuk 3).
Als we de vertegenwoordiging van minderheden in beide nationale parlementen bekijken, kunnen we echter concluderen dat de mate waarin minderheden toegang hebben tot het politieke systeem verre van perfect is. Hoewel er in de Tweede Kamer veel meer minderheden zitten dan in het Franse parlement, waar ze sterk ondervertegenwoordigd zijn, is hun positie daar nog verre van ideaal. Ze worden nog veel te vaak gebruikt als excuus om maar een vrouw, een etnische minderheid of een homoseksueel in de fractie te hebben (in de volksmond wel omschreven als ‘excuus-Truus’ of ‘alibi-Ali’). Daarbij hebben ze niet de mogelijkheid om zich volledig fysiek en politiek te manifesteren, hoewel dit per partij verschilt (Hoofdstuk 4).
Twee case studies die respectievelijk gaan over de erkenning door de wet van huwelijken tussen twee personen van hetzelfde geslacht (hoofdstuk 5) en over de behandeling voor de wet van moslims (hoofdstuk 6) maken deze analyse compleet, vanuit de vraag of deze minderheden vertegenwoordigd zijn in het parlement of niet.
De algehele openstelling van het huwelijk voor homosekselen in Nederland, dat bekend staat om zijn pragmatisme, waar voor elk geval een uitzondering bestaat, staat gek genoeg lijnrecht tegenover het Franse geregistreerd partnerschap (PaCS), een uitzonderingsmaatregel in een land dat zich beschouwt als universeel (waar dezelfde regels gelden voor iedereen). Tegenover de invloed van de kerk en de traditionele tegenstellingen tussen links en rechts in Frankrijk staat het Nederlandse pragmatisme met zijn voorbeeldige homolobby. De case study van de moslims is meer voorspelbaar: Frankrijk heeft vastgeroeste politieke en ambtelijke structuren die voornamelijk voortkomen uit een koloniale, culturele en politieke erfenis, maar ook uit een reïficatie van de scheiding tussen kerk en staat, die er van middel tot doel is geworden. In Nederland heeft de erfenis van de verzuiling Nederlanders tegen wil en dank tolerant gemaakt ten opzichte van moslims, ondanks hun sterke weerzin op maatschappelijk en politiek gebied tegen hun godsdienst. Hierdoor worden moslims in bepaalde opzichten gelijk behandeld als het om hun godsdienst gaat (de bouw van moskeeën, het dragen van een hoofddoek, het oprichten van islamitische scholen).
Uit dit onderzoek kunnen verschillende belangrijke conclusies getrokken worden met betrekking tot de toegang van minderheden tot de politieke macht: het belang van (a) de onafhankelijkheid van de staat (zich niet laten leiden door een bepaalde moraal, de kerk of een dominante cultuur), (b) een daadwerkelijke wil om mechanismen voor deelname van minderheden in te stellen (die altijd gevoelig liggen en een beperkte houdbaarheidsdatum hebben), en vooral (c) technieken voor deelname van minderheden, die niet verward mogen worden met hun doel. Edelmoedige ideeën over universele waarden veranderen niet zo maar in een duidelijke vertegenwoordiging van minderheden zonder dat er technieken bestaan die dat garanderen. Dit mag niet alleen afhangen van de goede wil van de meerderheid van dat moment.
Vertaling: Tim Smid

Türkce çevirisi:
Demokrasinin Tuzu Biberi, Fransa’da ve Hollanda’da Azınlıkların Politik Güce Katılımı

Ulusal kimlik, temsil sorunu ve kültürler arası farklılıklar konusunda ortaya çikan tartışmaların ortak paydası; azınlık sorunu ve demokrasi olmuştur (azınliklar bir demokratik sistemde nasıl etkin olabilirler?). Ne Hollanda’da şu an işleyen basmakalıp çok kültürlülük ne de bir çok kültürün bir arada kaynastigi Fransız modeli hala azınlıkların gerçek bir şekılde, uyumla sisteme katılımını sağlamaktan oldukca uzaktır. Ve de hala kadınlar bile politik hayatta kendilerine bir yer edinebilmek için büyük zorluklarla karşılaşıyorlar ise; birilerinin gay toplumun ve etnik azınlıkların verdigi mücadelede onlara karşı nasıl bir yapının oluşturulduğunu sorgulaması gerekmektedir.
Burada tartışma azınlıkları da içeren gerçek bir demokrasinin hangi sistemde mevcut olduğu boyutuna taşınabilir. Azınlıklarla ilgıli varsayımlarımızdan bazıları kaçınılmaz olarak sorgulamaya açık olacaktır, basit bir şekilde oy verme hakkinin dışında, özellikle katılımcı demokrasi kavramı sorgulanacaktır. Bu bağlamda feminist ve gay literatür bir yandan etnik ve cinsel azınlıkların özgürlük hareketine yardım ederken öte yandan da gücün yeniden yapılanan ilişkilerine bakmamiza yardim edebilir (bölüm 1).
Fransız Devrimi ardında birçok çıkmazlar bırakmıştır. Bunlardan bir kısmı değişim kavramının ulusal anlamının ortaya çıkmasında etkin olmustur. Ote yandan toplumsal yapıda kadının rolunun şekillenmesi, yasamada ve temsilci seçimlerinde ortaya çıkan kısıtlamalarda sözkonusu cıkmazların etkisi gorulmektedir. Kısmen bu durum, Fransa’da yapısal anlamda azınlıklara sınırlı düzeyde önem verilmesini açıklamaktadır (bölüm 2).
Öte yandan Hollanda’daki politik gelenek çok güclü bir şekilde mezhepcilikten (verzuiling) etkilenmistir. Bu gelenek, kültürel (ozelcilik ve cok kültürlülük) olduğu kadar yapısal (güvenlik metodlarla oy verme, orantililik prensibi) olarak da, azınlıkların politik sisteme entegrasyonuna uygundur (bölüm 3).
Ancak Hollanda ulusal parlementosunda azınlıkların temsil edilmesine yakindan baktığımızda, azınlıkların politik sisteme katılımının mükemmellikten çok uzak olduğunu göruruz. Bu konuda ki en önemli kanit, Ulusal Parlementonun, temsilciler meclisi (Tweede Kamer) ile karşılastırılması ile ortaya cıkmaktadır. Tweede Kamer’da azınlıkların temsili ulusal parlementoya göre çok daha belirgindir. Genellikle azinliklar etnik ve cinsiyete iliskin yapilardaki farklılıklarin bir gostergesi olarak hizmet etmektedirler. Çoğu durumda da partilerarasında buyuk görüş farklılıkları olmasına rağmen, azınlıklar ne politik ne de fiziksel olarak bir varlık gösterememektedirler (bölüm 4).
Yapılan iki çalısma, birincisi ayni cinsten eşlere tanınan yasal haklar üzerıne (bölüm 5), ikincisi müslümanların esitliği üzerine (bölüm 6), azınlıkların esit bir sekilde parlementoda temsil edilip edilmediği tezime dayanarak şekillenmistir. Pragmatik özelciligi (particularisme) ile tanınan bir ülke olan Hollanda’da aynı cinsiyetten evliliğin evrensel kabulu bir çelişki gibi görünse de, Fransa’daki PaCS ile karşılastırılabilir. PaCS temel olarak, kendini evrensel olarak tanımlayan bir ülkede özelciliğin ölcüsüdür. Fransa’dakı dinsel baskı ve politik kutuplaşma (sag-sol ayırımı), Hollanda’daki pragmatizmin ve örnek niteligindeki gay lobileşmesinin tersine dönmesine sebep olmuş olabilir.
İslamiyet konusu, bir şekilde daha tahmin edilebilir bir konumdadır. Fransa’da temel politik ve idari bloklar, hiç değişmeksizin bugüne ulaşan kolonial, kültürel, politik ve kısmı olarak da laiklik mirası nedeniyle birleştiler. Hollanda da mezhepcilik gelenegi müslümanlara karşi olan guclu kültürel ve politik kuşkularin üstesinden gelmiştir: Dinsel eşitligin gelişmesine olanak sağlanmış, diğer dinler tolere edilmiştir (camiler, basörtüsü, islami okullar).
Azınlıkların politik güce katılımı konusundaki çok sayıdaki görüş bu çalışma ile belirlenmeye calışılmıştır: devletin tarafsızlığının önemi (belirli bir ahlaki, dinsel yada baskın etnik kültürün ağırlığının azaltılması), gönüllü katılımcılığın yararları (gerekli duyarlılığa sahip ve zamansal olarak sınırlı) ve de herseyin ötesinde katılımcı yaklasımların önemi.
Azınlıkları içeren metodlar yada teknikler kazanılmış amaçarı yanlışlamamalıdır: çok iyi bır sekilde planlanmış fikirler-bunlar evrensel olarak uygulanabilir- yaşayanı dahil etme tekniklerini tümüyle ortadan kaldırmaksızın mucizevi bir sekilde azınlıkların katılımını sağlayamaz. Keza, azınlıkları politik güce dahil etmeyi amaclayan stratejiler sadece çoğunlugun iyi niyetine bırakılamaz. 
Çeviren Osman Aşoglu

Lyhennelmä suomeksi:
Demokratian suola: vähemmistöjen poliittiset vaikutusmahdollisuudet Ranskassa ja Alankomaissa

Vähemmistöjen toimintamahdollisuudet demokraattisissa järjestelmissä ovat olleet keskeisellä sijalla viimeaikaisissa keskusteluissa kansallisesta identiteetistä, edustuksellisuuden kriisistä ja kulttuurien välisistä eroista. Vallitsevat stereotypiat ”hollantilaisesta multikulturalismista” tai ”ranskalaisesta kulttuurien sulatusuunista” ovat yhä kaukana todellisesta vähemmistöjen harmonisesta sopeuttamisesta yhteiskuntaan. Kun tiedetään että naisilla on edelleen suuria vaikeuksia päästä mukaan poliittiseen päätöksentekoon, onkin kysyttävä millaisia strategioita käyttävät homoseksuaalit ja etniset vähemmistöt jotka ovat heidän kanssaan samankaltaisessa tilanteessa. Ja millaisia strategioita on synnytetty heitä vastaan?
Vähemmistöjen mukaanotto yhteiskunnalliseen toimintaan voi toimia eräänlaisena todellisen demokratian mittarina. Tälloin jotkut vähemmistöjä koskevista olettamuksistamme voidaan perusteellisesti kyseenalaistaa, tälläinen on ennen kaikkea osallistuvan demokratian (la démocratie participative) käsite joka tulisi ulottaa pelkkää äänestysoikeutta laajemmalle. Tässä suhteessa feministinen ja homoseksuaalisuutta käsittelevä kirjallisuus voi toimia välineenä valtasuhteiden dekonstruoinnissa, ja siten edistää niin seksuaalisten kuin etnistenkin vähemmistöjen menestyksekästä emansipaatiota. (Luku 1)
Ranskan vallankumous jätti jälkeensä monia paradokseja jotka edelleen muokkaavat kansallisia käsityksiä toiseudesta. Nämä paradoksit vaikuttavat edelleen naisten yhteiskunnallisiin rooleihin, mutta tuottavat myös turvallisuuden nimissä asetettuja rajoituksia vaalioikeuksiin. Tämä selittää osittain miksi Ranskassa on niin vähän kiinnitetty huomiota vähemmistöjen oikeuksiin rakenteellisessa mielessä. (Luku 2)
Toisaalta Alankomaissa poliittinen traditio, johon on suuresti vaikuttanut (yhä jatkuva) pilarisaation kausi (verzuiling), on rakenteellisesti (vaaliturvallisuuden takaaminen, edustuksellisuus) ja myös kulttuurisesti (kompartementalismi ja monikulttuurisuus) suosinut vähemmistöjen mukaanottoa poliittiseen järjestelmään. (Luku 3)
Kun vähemmistöjen edustusta parlamentissa tarkastellaan kuitenkin tarkemmin, huomataan, ettei vähemmistöjen pääsy poliittiseen päätöksentekoon ole täysin ongelmatonta Alankomaissakaan. Harhaanjohtavat käsitykset vähemmistöedustuksesta tulevat erityisen hyvin esiin tarkasteltaessa heidän osuuttaan kansanedustuslaitoksissa: Ranskan kansalliskokouksesta (l’Assemblée nationale) ei löydy lainkaan vähemmistöjen edustajia kun taas Hollannin parlamentissä (Tweede Kamer) minoriteetit ovat paljon näkyvämmin edustettuina. Vähemmistöjen, kuten naistenkin, läsnäoloa käytetään kuitenkin usein pelkästään silmänlumeena, osoittamaan omaa suvaitsevaisuutta antamatta heille todellista vaikutusvaltaa. Tässä suhteessa on huomattava että puolueiden välillä on suuria eroja. (Luku 4)
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan vähemmistöjen edustuksellisuutta parlamentissa. Analyysi tapahtuu kahden keskustelun kautta: toisaalta tarkastellaan samaa sukupuolta olevien parien laillisia oikeuksia (luku 5) ja toisaalta muslimien asemaa (luku 6). Hollannissa – maassa joka on tunnettu pragmaattisesta yksilökeskeisyydestään – vallitseva universaali homoavioliittojen hyväksyminen voidaan rinnastaa, tosin paradoksaalisesti, homosuhteiden rekisteröintiin Ranskassa, maassa joka puolestaan pitää itseään universaalien oikeuksien puolustajana. Uskonnollinen painostus ja poliittinen atavismi (vasemmiston ja oikeiston vastakkainasettelu) voidaan nähdä vastakkaisena esimerkkinä hollantilaiselle pragmatismille ja homoryhmien menestyksekkäälle lobbaustyölle.
Muslimikysymyksen käsittely on enemmän ennakko-odotusten mukainen. Ranskassa pääasialliset poliittiset ja hallinnolliset esteet muslimien pääsylle poliittiseen päätöksentekoon ovat koloniaalista, kulttuurista ja poliittista perintöä menneiltä ajoilta, sekä liittyvät osaltaan myös maallistumiseen joka on johtanut kirkon ja valtion tiukkaan erottamiseen toisistaan. Alankomaissa vahva kompartementalismin traditio sysää syrjään muslimeihin kohdistuvat kulttuuriset ja poliittiset varaukset luoden näin tilaa suvaitsevaisuudelle. Se takaa myös vapauden uskonnonharjoittamiseen tietyissä rajoissa (moskeijoiden rakentaminen, hunnun käyttö, islamilaiset koulut).
Tämän tutkimuksen pohjalta voidaan vetää muutamia johtopäätöksiä koskien vähemmistöjen poliittisia vaikutusmahdollisuuksia. Tälläisiä ovat valtion sitoutumattomuuden tärkeys (suhteessa mihinkään tiettyihin moraalisiin, uskonnollisiin tai etnisiin uskomusjärjestelmiin), vapaaehtoisuuden korostaminen mukaanotossa (väistämättä sensitiivinen ja ajallisesti rajattu), ja ennenkaikkea mukaanoton metodien valinta. Tekniikoita joilla vähemmistöt saadaan tulemaan mukaan poliittiseen päätöksentekoon ei kuitenkaan tule sekoittaa tavoiteltuihin päämääriin: loistavat yleisperiaatteiksi tarkoitetut ideat eivät suinkaan käänny itsestään vähemmistöedustuksiksi poliittisissa järjestelmissä, vaan ne on lanseerattava hyvien osallistavien metodien kautta. Samalla tapaa voidaan sanoa että pelkästään enemmistön suopea suhtautuminen vähemmistöihin ei automaattisesti johda siihen että osallistavat metodit toimisivat käytännössä.
Käännös: Leena Avonius

Téléchargement

Télécharger la totalité du livre en PDF sur
http://www.laurentchambon.com/textes/chambon_le_sel_de_la_democratie.pdf
ou bien en document Word sur
http://www.laurentchambon.com/textes/chambon_le_sel_de_la_democratie.doc

Version française du résumé: http://www.laurentchambon.com/textes/sel.htm